sunnuntai 29. elokuuta 2010

Vihkon tuunailua

Ystävä aloittaa pian opiskelun, joten tuunasin hänelle tällaisen vihkosen muistiinpanoja varten. Kuviopaperi on yksi minun lemppareistani. Aika yksinkertaisesti koristelin, mutta joskus vähemmän on enemmän. 


Kukan keskustan koristelin glitterliimalla ja hyvä tuli. P*skarteluhaaste # 54 haasteena oli bingo. Minun tuotoksessani on värit: turkoosi, valkoinen ja keltainen.


torstai 26. elokuuta 2010

Leimasinkirjan kansi

 Taas vaihteeksi teen kirjaprojektia. Tässä on siis kansi tulevaan leimasinkirjaani. Tarkoitus on alkaa säilyttää leimasimia kirjan lehdillä. Ehkäpä sillä tavoin muistaisin paremmin millaisia leimoja ylipäätään omistan! 

Olen tämän luomuksen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Kaksi päivää meni tehdessä, mutta suunnittelu ja tarkka harkitseminen kantoivat hedelmää.


 Tämä Magnolian leima pääsi ensimmäistä kertaa käyttööni.


Perhosien pintaa käsittelin glitterliimalla ja kauniita tuli!

Papertake Weekly Challengen haasteena oli 1-2-3, eli aina yhtä asiaa pitäisi olla 1 ja toista 2 ja kolmatta asiaa 3. Tässä luomuksessa on esim. 1 leima - 2 yksiväristä paperia - 3 perhosta. Tällä mennään :)
1 stamp - 2 one colored papers - 3 butterflies.

maanantai 23. elokuuta 2010

Herkut

Viikko sitten aloitin (taas) uuden projektin. Tällä kertaa aloin rakentaa keittokirjaa, johon voin tallettaa parhaat (ja eniten käytetyt) reseptini. Tuntuu usein tuskalliselta miettiä seuraavien päivien ruokia eikä aina muista mitä luottoruokia niitä onkaan. Toivottavasti tämän avulla ruoka- ja kauppalistan teko helpottuu ja valmisruokien syönti sekä ravintolassa käynti vähän vähentyisi... 

Tänään keittokirjaan valmistui Herkkujen välilehti. P*skarteluhaasteessa #53 oli tällä viikolla haasteena värit: pinkki ja vihreä. P*skikseen odotetaan pääsääntöisesti osallistuttavan korteilla, mutta sellaista ei minulta tällä viikolla syntynyt - ei ollut sellaista fiilistä. Inspiroiduin värihaasteesta kuitenkin siinä määrin, että päätin uhmata kohtaloa ja osallistua haasteeseen ei-kortilla, toivottavasti kukaan ei suutu :) Nämä värit kun ovat niin herkullisia, että suorastaan vaativat päästä Herkut - välilehdelle! 



Vielä 4 päivää viikonloppuun. Onneksi huomenna pääsee kampaajalle rentoutumaan. 
Mukavaa viikon jatkoa!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Inspiraatio sunnuntai

Tänään on ollut hyvä päivä. 
Tässä jo toinen kortti, joka valmistui tänään. Isälläni on syyskuun lopulla synttärit ja kerrankin olen tehnyt kortin ajoissa valmiiksi. T'ällaisia miehille sopivia kortteja valmistuu minun pajastani harvemmin. On vaan niin kiva tehdä kaikkea söpöä, mutta kyllä tämänkin tekeminen oli mukavaa. Olen oikein tyytyväinen tähän tuotokseen.

P*skarteluhaaste # 52 haasteena oli tähtiä. Ja siitä tämä kortti sitten lähti muotoutumaan. 


Kurkistus vielä kortin sisäpuolelle.


Nyt mukavaa alkavaa viikkoa!

Joulukortti

Vuoden 2010 ensimmäinen joulukortti on valmistunut. Päivitin eilen joululeimasin tilannetta ja tällainen kaunis WOJ leima löytyi laatikon kätköistä. Enpä olekaan vielä ehtinyt kertaakaan käyttää. Päätin, että tänä vuonna ei uusia joululeimoja tule kuin korkeintaan muutama... Saa nähdä pitääkö päätös, ja mikä on muutaman määritelmä :) 
Lumihiutale-paperi on myös viime vuodelta ja kaikki muutkin paperit kaivoin jämälaatikosta. Toinen päätökseni olikin, että alan käyttää jämälaatikkoni tarpeita entistä useammin. 


Kuvasta saa vähän vihiä (ei kovinkaan hyvin onnistunut räpsy siis), että kaikki tytön valkoiset vaatekappaleet/osat on kimaltelevia. Innostuin glitter-liiman käytöstä :) Ihana saada bling blingiä joka paikkaan!  


Papertake Weekly Challenge:ssa on parhaillaan haasteena "jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua & jotain sinistä. Kaikkea ei tarvinnut yhteen projektiin lykätä. Kortistani löytyy jotain vanhaa, jotain uutta sekä sinistä. Lainahepenissä ei tällä kertaa kuljeta :) Toivottavasti Mister Linky tulee pian kuntoon, että pääsen postamaan tämän haasteen sivuille ennen kuin on liian myöhäistä... 

maanantai 9. elokuuta 2010

P*skarteluhaaste #51

Pitkästä aikaa haasteessa mukana. Jämäpapereita on kertynyt melkoisesti ja nyt niitä sai hyödyntää p*skarteluhaasteessa, oikein kiva! Olen korttiin oikein tyytyväinen ja tätä oli mukava myös tehdä.


Ja pieni kurkistus kortin sisäpuolelle. Violetti korttipohja on liian tumma viestille, joten tein valkoisesta paperista paikan onnitteluviestille. 



Jokohan tällä kertaa onni potkaisisi minua haasteen arvonnassa :)